Samoilla laduilla

Aloitin kuukausi sitten hiihdon. Sitä ennen hiihdin lapsena koulun pakollisissa hiihtosessioissa. Vihasin hiihtoa. Muistiini on jäänyt pistelevä tunne kun villamyssy kohtasi otsan hikihelmet. Kädet tärisivät väsymyksestä ylämäkeä sauvoessa ja luokkakaverit huusivat latua.

Trauma ei ollut kuitenkaan riittävän paha, koska aikuisiällä rupesin haaveilemaan suksilla etenemisestä. Tänä talvena ryhdyin toimeen ja hommasin pertsaan vaadittavat välineet. Hiihtäessä saa mielikin vaeltaa ja huomaan että hiihdolla ja tanssilla on paljon yhteistä:

1. Pelko pois. Jos pelkäät kaatuvasi, kaadut. Jos pelkäät horjuvasi, horjut. Kun luotat itseesi, onnistut.
2. Noudata sääntöjä. Hiihtosuunta, tanssisuunta. Jos rikot sääntöjä, saatat rikkoa raajoja.
3. Toistot tekevät mestarin. Vaikka alkuun tuntuu, ettei tästä tule mitään, luota toistojen voimaan. Pian huomaatkin, että tekeminen helpottuu ja voit lisätä vauhtia.
4. Kohtaa häpeä. Oppiessaan uusia asioita ihminen on paljas ja heikko. Totea, että nyt vähän hävettää kun kaaduin tai kun sekoilin jaloissa, mutta jätä tunne taakse, nosta leuka ylös ja liiku kohti edessä häämöttävän onnistumisen riemua.
5. Ei eksyvä tietä kysy. Joskus on hienoa seistä salin reunalla ja katsoa kun muut tanssivat. Ja onhan sekin mukavaa, jos eksyy hyvällä kelillä sukset jalassa Keskuspuistoon. Mutta kehittyäkseen on ihan hyvä välillä kysyä kokeneemmalta neuvoa tai tietä.
6. Nauti. Totea, että olet etuoikeutettu kun saat tehdä tätä. Anna sydämesi täyttyä ilolla, äläkä häpeä sen näyttämistä. Aina löytyy joku, joka kokee, että vain hullut hymyilevät hiihtoladulla tai itserakkaat yksin tanssiessaan. Älä välitä. Ulos päästetty hyvä tunne jää sisälle hehkumaan vahvempana kuin pidätetty tunne.

Liikuttavan liikkuvaa vuotta 2011!

Kisojen jälkeisiä mietteitä

Huh, huh. Luulin että voin ensin kirjoittaa tekstin Wordilla ja sitten kopioida sen tänne, mutta eipä tuo näy onnistuvan, eli ei auta muuta kuin kirjoittaa koko pitkä stoori uudestaan....



Olemme juuri palanneet Turusta tämän vuoden viimeisistä kisoistamme. Teimme tästä pienen viikonloppuloman; yövyimme 2 yötä Turussa hotellissa. Tanssivuoromme oli heti kisan alussa klo 9, joten oli mukavampi yöpyä lähellä kisapaikkaa. Lunta satoi Turussa koko kisapäivän todella sakeasti, joten oli myös tosi mukavaa päästä takaisin hotellille kuin lähteä siinä kelissä liukastelemaan kohti Helsinkiä.



Sijoituksemme olivat yhtä surkeita kuin viikkoa edeltävissä kisoissa Helsingissä, mutta tällä kertaa tanssimme ilman niitä lukuisia mokia joita Helsingin kisoissa tuntui riittävän. Helsingissä meillä taisi olla ylimääräisiä paineita tutuista katsomossa. Äitini oli ensimmäistä kertaa katsomassa tanssiamme ja tyttäreni oli hänen mukanaan. Lisäksi yleisössä oli opettajapari ja muita voltalaisia. Ei sitä oikeastaan itse ajatellut että sillä olisi suurta merkitystä, mutta ilmeisesti kuitenkin niin oli, koska yhtä paljoa ei olla taidettu missään kisoissa mokailla.



Onhan se hieman masentavaa, että tämän syksyn ja alkutalven kisat, ensimmäistä lukuunottamatta, ovat tuloksiltaan aika surkeita. Hetkittäin tuntuu, että meneekö tässä taidot jotenkin takapakkia. Mutta eipä tässä auta muuta kuin niellä pettymykset ja alkaa taas täyttää kalenteria yksityistunneilla. Nyt alkoi harvinaisen pitkä kilpailutauko, joten tässä onkin sopiva rako päivittää koreografioita ja yrittää karsia niitä pahimpia mokia. Tai meidän pahimpia mokia ehkä on meidän molempien vaatimaton rytmitaju, enkä ole vielä keksinyt millä sen saisi paranemaan. Eipä ihme että monet kilpalattialla menestyvät tanssijat ovat myös muusikkoja.



Mutta on kilpaileminen hauskaa tuloksista huolimatta. Yksi erittäin mukava asia siinä on sosiaalinen puoli; kilpakumppanit ovat käyneet tutuiksi ja varsinkin näin senioritasolla porukka tuntuu olevan aidosti ilahtuneita toistensa tapaamisesta ja keskenämme jutustelusta. Tällä iällä harrastamme tätä todella omaksi iloksemme eikä veren maku suussa kilpakumppaneita kyräillen. Nuorempien ryhmissä saattaa toisten voittaminen olla hieman tärkeämpää ja kilpakumppanit ehkä koetaan enemmän "vastustajiksi". Meille tämä harrastus on kuitenkin todella rakas ja kisoissa käyminen vain antaa tähän lisämotivaatiota ja mukavia hetkiä itsensä voittamisen parissa. Ja mikä onkaan mukavampi ja sopivampi harrastus parille joka mielellään viettää aikaa yhdessä. Tämähän on varsinaista laatuaikaa. Kannustankin myös muita kokeilemaan rohkeasti kilpailuihin osallistumista jos vähääkään on ajatus käynyt mielessä. Mekin aloitimme harrastuksemme ilman pienintäkään ajatusta kilpailuihin osallistumisesta, mutta kun rohkaistuimme tälle tielle lähtemään niin askeltakaan emme ole katuneet.



Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!