Samoilla laduilla

Aloitin kuukausi sitten hiihdon. Sitä ennen hiihdin lapsena koulun pakollisissa hiihtosessioissa. Vihasin hiihtoa. Muistiini on jäänyt pistelevä tunne kun villamyssy kohtasi otsan hikihelmet. Kädet tärisivät väsymyksestä ylämäkeä sauvoessa ja luokkakaverit huusivat latua.

Trauma ei ollut kuitenkaan riittävän paha, koska aikuisiällä rupesin haaveilemaan suksilla etenemisestä. Tänä talvena ryhdyin toimeen ja hommasin pertsaan vaadittavat välineet. Hiihtäessä saa mielikin vaeltaa ja huomaan että hiihdolla ja tanssilla on paljon yhteistä:

1. Pelko pois. Jos pelkäät kaatuvasi, kaadut. Jos pelkäät horjuvasi, horjut. Kun luotat itseesi, onnistut.
2. Noudata sääntöjä. Hiihtosuunta, tanssisuunta. Jos rikot sääntöjä, saatat rikkoa raajoja.
3. Toistot tekevät mestarin. Vaikka alkuun tuntuu, ettei tästä tule mitään, luota toistojen voimaan. Pian huomaatkin, että tekeminen helpottuu ja voit lisätä vauhtia.
4. Kohtaa häpeä. Oppiessaan uusia asioita ihminen on paljas ja heikko. Totea, että nyt vähän hävettää kun kaaduin tai kun sekoilin jaloissa, mutta jätä tunne taakse, nosta leuka ylös ja liiku kohti edessä häämöttävän onnistumisen riemua.
5. Ei eksyvä tietä kysy. Joskus on hienoa seistä salin reunalla ja katsoa kun muut tanssivat. Ja onhan sekin mukavaa, jos eksyy hyvällä kelillä sukset jalassa Keskuspuistoon. Mutta kehittyäkseen on ihan hyvä välillä kysyä kokeneemmalta neuvoa tai tietä.
6. Nauti. Totea, että olet etuoikeutettu kun saat tehdä tätä. Anna sydämesi täyttyä ilolla, äläkä häpeä sen näyttämistä. Aina löytyy joku, joka kokee, että vain hullut hymyilevät hiihtoladulla tai itserakkaat yksin tanssiessaan. Älä välitä. Ulos päästetty hyvä tunne jää sisälle hehkumaan vahvempana kuin pidätetty tunne.

Liikuttavan liikkuvaa vuotta 2011!

Kisojen jälkeisiä mietteitä

Huh, huh. Luulin että voin ensin kirjoittaa tekstin Wordilla ja sitten kopioida sen tänne, mutta eipä tuo näy onnistuvan, eli ei auta muuta kuin kirjoittaa koko pitkä stoori uudestaan....



Olemme juuri palanneet Turusta tämän vuoden viimeisistä kisoistamme. Teimme tästä pienen viikonloppuloman; yövyimme 2 yötä Turussa hotellissa. Tanssivuoromme oli heti kisan alussa klo 9, joten oli mukavampi yöpyä lähellä kisapaikkaa. Lunta satoi Turussa koko kisapäivän todella sakeasti, joten oli myös tosi mukavaa päästä takaisin hotellille kuin lähteä siinä kelissä liukastelemaan kohti Helsinkiä.



Sijoituksemme olivat yhtä surkeita kuin viikkoa edeltävissä kisoissa Helsingissä, mutta tällä kertaa tanssimme ilman niitä lukuisia mokia joita Helsingin kisoissa tuntui riittävän. Helsingissä meillä taisi olla ylimääräisiä paineita tutuista katsomossa. Äitini oli ensimmäistä kertaa katsomassa tanssiamme ja tyttäreni oli hänen mukanaan. Lisäksi yleisössä oli opettajapari ja muita voltalaisia. Ei sitä oikeastaan itse ajatellut että sillä olisi suurta merkitystä, mutta ilmeisesti kuitenkin niin oli, koska yhtä paljoa ei olla taidettu missään kisoissa mokailla.



Onhan se hieman masentavaa, että tämän syksyn ja alkutalven kisat, ensimmäistä lukuunottamatta, ovat tuloksiltaan aika surkeita. Hetkittäin tuntuu, että meneekö tässä taidot jotenkin takapakkia. Mutta eipä tässä auta muuta kuin niellä pettymykset ja alkaa taas täyttää kalenteria yksityistunneilla. Nyt alkoi harvinaisen pitkä kilpailutauko, joten tässä onkin sopiva rako päivittää koreografioita ja yrittää karsia niitä pahimpia mokia. Tai meidän pahimpia mokia ehkä on meidän molempien vaatimaton rytmitaju, enkä ole vielä keksinyt millä sen saisi paranemaan. Eipä ihme että monet kilpalattialla menestyvät tanssijat ovat myös muusikkoja.



Mutta on kilpaileminen hauskaa tuloksista huolimatta. Yksi erittäin mukava asia siinä on sosiaalinen puoli; kilpakumppanit ovat käyneet tutuiksi ja varsinkin näin senioritasolla porukka tuntuu olevan aidosti ilahtuneita toistensa tapaamisesta ja keskenämme jutustelusta. Tällä iällä harrastamme tätä todella omaksi iloksemme eikä veren maku suussa kilpakumppaneita kyräillen. Nuorempien ryhmissä saattaa toisten voittaminen olla hieman tärkeämpää ja kilpakumppanit ehkä koetaan enemmän "vastustajiksi". Meille tämä harrastus on kuitenkin todella rakas ja kisoissa käyminen vain antaa tähän lisämotivaatiota ja mukavia hetkiä itsensä voittamisen parissa. Ja mikä onkaan mukavampi ja sopivampi harrastus parille joka mielellään viettää aikaa yhdessä. Tämähän on varsinaista laatuaikaa. Kannustankin myös muita kokeilemaan rohkeasti kilpailuihin osallistumista jos vähääkään on ajatus käynyt mielessä. Mekin aloitimme harrastuksemme ilman pienintäkään ajatusta kilpailuihin osallistumisesta, mutta kun rohkaistuimme tälle tielle lähtemään niin askeltakaan emme ole katuneet.



Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Slow, quick, quick, krooh…

Tänä syksynä tanssin harrastaminen on ollut minulla varsin vähäistä. Tunneille pääsee vain kerran viikossa, omalle treenille löytyy vain harvoin sopiva aika, eikä bailatinoissa sun muissa heiluminen vähennä parin kanssa tanssimisen kaipuuta.

Treeniaikojen haikailu on saanut minussa aikaan uuden rutiinin. Iltavirkkuna uni ei aina tule helposti, vaan nukahtamista ennen saattaa miettiä kaikenlaista. Yleensä tuntikausien valvominen aiheuttaa kuitenkin vain stressiä, kun käy mielessään läpi tekemättömiä asioita ja päätyy lopulta laskemaan paniikissa, montako uniminuuttia ehtii aamuun mennessä kertyä. Jokin aika sitten päätin kokeilla uutta taktiikkaa: aloin miettiä unettomina öinä tanssikoreografioita.

Kun en saa unta, suljen silmäni ja muistelen, mitenkäs se rumban koreografia menikään tai miten niistä valssin kuvioista voisi yhdistellä uuden koreografian. Uni ei tule vielä, mutta muistaminen on vaikeampaa kuin normaalisti, koska aivot eivät jaksaisi tällaista jumppaa väsyneinä. En luovuta. Tanssin vielä mielessäni talvisen majan salissa kvikkarin kaksi viimeisintä koreografiapätkää suoraan peräkkäin, näin: slow, quick, quick, slow, lukko, slow, slow, quick, quick, slow, quick, quick, krooh...

Aamulla mieli on kevyt. Olen nukahtanut ilman stressiä ja saanut yllättävän monta tuntia unta. Ja tanssikuvioitakin on jo vähän treenattu ensi tuntia varten.

Hahmosta toiseen

Kävin tänään teatterissa, jossa ihastelin muutaman metrin päästä, kuinka näyttelijä muuntautui yhden sisään-ulos-hengityksen aikana roolista toiseen. Vaatteet, äänimaailma ja valot olivat samat, mutta ihminen muuttui toiseksi.

Jotain tällaista pitäisi saada itseenkin. Ennen ensimmäistä tanssiaskelta muuttuisi tanssijaksi.

Hengittäisi sisään ja jättäisi jäykän, kylmissään olevan ja väsyneen hahmonsa. Hengittäisi ulos ja olisi itsevarmempi, kehonsa hallitseva ja määrätietoinen. Samoissa vaatteissa, samalla unimäärällä, samalla keskittymiskyvyllä. Siinäpä vasta treenin paikka.

Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta valtava hyppy tanssijalle

Suurimpia haasteita blogin perustamisessa taitaa olla nasevan nimen keksiminen. Meiltä siihen vaadittiin:

• 15 tanssivaa ihmisyksilöä


• 6 pulloa ja yksi pahvitonkka viiniä


• 1 limujuoma


• pari olutta


• juustolajitelma


• cous cous ruokaa


• juustopiiras


• makkaroita


• puolukkapiirakka


• karkkeja


• patonkia


• kannullinen teetä


• pirusti sympatiaa

Ja voilá! Tässä se on!