Aloitin kuukausi sitten hiihdon. Sitä ennen hiihdin lapsena koulun pakollisissa hiihtosessioissa. Vihasin hiihtoa. Muistiini on jäänyt pistelevä tunne kun villamyssy kohtasi otsan hikihelmet. Kädet tärisivät väsymyksestä ylämäkeä sauvoessa ja luokkakaverit huusivat latua.
Trauma ei ollut kuitenkaan riittävän paha, koska aikuisiällä rupesin haaveilemaan suksilla etenemisestä. Tänä talvena ryhdyin toimeen ja hommasin pertsaan vaadittavat välineet. Hiihtäessä saa mielikin vaeltaa ja huomaan että hiihdolla ja tanssilla on paljon yhteistä:
1. Pelko pois. Jos pelkäät kaatuvasi, kaadut. Jos pelkäät horjuvasi, horjut. Kun luotat itseesi, onnistut.
2. Noudata sääntöjä. Hiihtosuunta, tanssisuunta. Jos rikot sääntöjä, saatat rikkoa raajoja.
3. Toistot tekevät mestarin. Vaikka alkuun tuntuu, ettei tästä tule mitään, luota toistojen voimaan. Pian huomaatkin, että tekeminen helpottuu ja voit lisätä vauhtia.
4. Kohtaa häpeä. Oppiessaan uusia asioita ihminen on paljas ja heikko. Totea, että nyt vähän hävettää kun kaaduin tai kun sekoilin jaloissa, mutta jätä tunne taakse, nosta leuka ylös ja liiku kohti edessä häämöttävän onnistumisen riemua.
5. Ei eksyvä tietä kysy. Joskus on hienoa seistä salin reunalla ja katsoa kun muut tanssivat. Ja onhan sekin mukavaa, jos eksyy hyvällä kelillä sukset jalassa Keskuspuistoon. Mutta kehittyäkseen on ihan hyvä välillä kysyä kokeneemmalta neuvoa tai tietä.
6. Nauti. Totea, että olet etuoikeutettu kun saat tehdä tätä. Anna sydämesi täyttyä ilolla, äläkä häpeä sen näyttämistä. Aina löytyy joku, joka kokee, että vain hullut hymyilevät hiihtoladulla tai itserakkaat yksin tanssiessaan. Älä välitä. Ulos päästetty hyvä tunne jää sisälle hehkumaan vahvempana kuin pidätetty tunne.
Liikuttavan liikkuvaa vuotta 2011!
Tiedoksenne, linkkasin blogiin nettisivuiltamme.
VastaaPoistahttp://volta.aptual.fi/
Minä myös vihasin hiihtoa kouluaikoina. Hiihto ei kuulunut stadilaisfriidun vapaaehtoisiin liikuntalajeihin, eli kokemusta ei ollut lainkaan ja välineinä oli isoveljeltä perityt loppuunkäytetyt kynttilällä voidellut sukset. Täyttä kärsimystä.
VastaaPoistaTilanne on oikeastaan siinä mielessä ennallaan että vieläkään en ymmärrä lajista mitään. Nyt kuitenkin se hyvä puoli ettei sitä ole pakko harrastaa.
Tanssin harrastaminen sen sijaan on minulle enemmän kuin vapaaehtoista. Mistään muusta liikuntalajista en ole näin nauttinut ja olen itsekin ihmeissäni miten innostus vain jatkuu vuodesta toiseen.
Ja haasteethan eivät tässä lajissa lopu; Suuri kiitos opettajillemme innostavista ja mielenkiintoisista, mutta toisaalta haasteellisista koreografioista, joita parhaillaan työstämme. Ehkä nämä vielä jonain päivänä saadaan esitettyä kilpalattiallakin.
Ja eikös aikamoista innostusta lajiin osoita se, että tänäänkin, Uuden Vuoden aattona kiirehdimme heti töiden jälkeen tanssitreeneihin!
Kuten Minttu sanoi, pidän itseäni etuoikeutettuna että voin harrastaa tätä lajia. Näin seniorina sekään ei ole itsestäänselvyys.
Toivotankin näin kaikille Hyvää Uutta Vuotta ja monia ihania vuosia tanssin parissa!